keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lomalla

Viime postauksesta on aikaa ja oon potenut vähän huonoa omaatuntoakin asiasta. Vaikka ehkä turhaan siinä mielessä, että ei näitä mun jorinoita moni edes lue. Päässä on risteillyt monenlaista ajatusta blogin tulevaisuudesta, jatkaako vaiko ei. Tuntuu välillä niin työläältä tämä päivittäminen. Työpäivän kun istuu koneella, niin ei oikein innosta enää vapaa-ajalla näpytellä ja aikaahan tämä vie kaikelta muulta. Toistaiseksi oon päätynyt siihen, että jatkan...ehkä...mutta harvemmin, postaan kun se tuntuu mielekkäältä. En ota paineita siitä, että toiset päivittävät monta kertaa viikossa, eihän tämän ole tarkoitus olla pakkopullaa vaan mukavaa tekemistä. Vaan kun sitä mukavaa tekemistä on niin paljon muutakin. 
Kesä on vierähtänyt äkkiä ja lähenee jo loppuaan, voi mikä surku. Ehkä mun kesä meni lähinnä lomaa odotellessa ja olin niin uupunut töiden osalta, että alkuloma on mennyt ihan vaan rentoutuessa ja tehdessä mukavia asioita kuten neuloen. Tästä tulee nyt vähän isompi postaus ja seuraavan ajankohdasta ei kukaan tiedä. Se voi tulla äkkiäkin, tai sitten ei. 
 
Heinäkuun alun mua työllisti äitini 80-vuotispäivät. Leivoin kaikki voileipäkakut ja täytekakut. No nyt ei tarvii taas viiteen vuoteen riehua noin paljon ;) Tässä vain kakuista ne ensimmäiset valmistuneet.
Karitsojakin syntyi, pässikolmoset, joiden synnytys oli vaikea ja jouduin pyytämään ystävää matkan takaa hätiin. Hän saapui viime tingassa ja kaikki kolme + emä jäivät henkiin ja voivat edelleen hyvin. On pitänyt kolmosista ottaa kuvia, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Tosin nythän ne vasta alkaa olla mun mielestä parhaimmillaan kun ovat vähän kasvaneet. Tee sai nimetä ne, kuten viime kesänkin pässikaksoset Uskon ja Toivon, näistä tuli Tupu, Hupu ja Lupu. Tässä ainoastaan Tupusta onnistunut kuva ihan pienenä.
Katju ja Liisa kävivät pässyköitä katsomassa kun olivat neljän päivän ikäisiä ja olipa meillä mukava ilta. Katju toi suussa sulavia fudgeja ja Liisa keittiöliinan joka on niin kaunis.
 
Miina ja Maisa ovat kasvaneet jo hurjasti. On ne vaan niin suloiset! Tässä ne pötköttelee päiväunilla yhdessä. 
Kesäkuun alussa aloitin neulomaan bambulangasta kesäpuseroa ja se onnistuikin kohtalaisen hyvin, mutta päällä osoittautui aivan liian löysäksi. Heti ensimetreillä venähti aika tavalla. Voi mikä pettymys. Nyt siihen on virkattu reunukset, saas nähdä miten käyttäytyy...voihan sitä kotona pitää jos ei muuten.
lanka: Bommix bamboo
malli: Hempukka 
Tosin Hempukkaa tässä on vain alkusilmukat ja raglan-lisäykset, en tehnyt edes lyhennettyjä kerroksia. 

Katju pyysi mua yllättäen mukaansa Tallinnaan päiväristeilylle ja lähdinhän mä mukaan kun ei muitakaan lomasuunnitelmia ollut. Sattuikin tosi lämmin päivä ja meillä oli oikein kiva reissu. Karnaluksissa käytiin, siellä ei ole tullutkaan käytyä pitkään aikaan. Ostin vaan 3 metriä kangasta ja muutaman kerän Vironvillaa tossutarpeiksi. Syömässä käytiin Vana Villemi pubissa ja ruoka oli todella hyvää ja edullista. Eturuoaksi söin broileria ja jälkkäriksi ihana jätskiannos, koko ruoka maksoi alle kympin!
 
Katjun tuoma herkku Sveitsistä.
Kesäkuussa ostin kaksi kirsikkapuuta ja toinen teki jo muutaman kirsikan, linnut söivät kaikki paitsi yhden jo raakoina, mulle jäi sentään tämä maistiainen. Hyvää oli, laji on Leningradin musta. Madissonin rosa ei tehnyt vielä yhtään marjaa.
Keväällä olin antanut kummipojalle ja hänen siskolleen synttärilahjaksi yhteen Linnanmäki-reissuun oikeuttavat "lahjakortit". Ne lunastettiin ja Tee lähti myös mukaan :) Oli kiva päivä! Käytiin aika monessa laitteessa, ihan hurjimmat kuten Kirnu, Ukko ja Kingi jätettiin suosiolla väliin.
Valmistui täällä toinenkin pusero, samalla kaavalla kuin edellinenkin. Tätä oli mukava neuloa, mutta lanka meni todella helposti poikki, saas nähdä miten käyttäytyy pidettäessä. Mulle tulee tästä mieleen päärynä-suklaajäde!

lanka: Lankamaailman Savanna
malli: no se Hempukka

Viime viikonloppuna oltiin Vasenkätisten vestivaaleilla, Tee, Teen sisko, hänen miehensä ja minä. Sunnuntaina käytiin Toijalassa kebabilla Adam:ssa ja voi että se oli hyvää. Parasta ikinä syömääni kebabia!
 
Huh mikä postaus! Nyt pitääkin rientää ruokkimaan lampaat ja alkaa valmistautua kampaajalle ja kylään lähtöön.

16 kommenttia:

  1. Ei tästä bloggaamisesta kannata paineita ottaa, kirjoitellaan silloin kun huvittaa =) Hyvinhän sulla on kesä mennyt, vaikka tuntui että koko ajan on satanut, ainakin meillä päin. Nuo puserot ovat niin hyvän näköisiä, että laitampa ohjeen muistiin. Minusta sinun puserosi ovat paremman näköisiä kuin mallikuvassa ja käyvät kauniisti sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos synninpäästöstä 😄 On täälläkin satanut ihan riittävästi, tuntuu ettei saa edes pyykkiä pestyä kun on niin kosteaa. Kiitos puserokehuista, ei nuo nyt ihan nappisuorituksia olleet mutta tulivatpahan ainakin valmiiksi.

      Poista
  2. Kiva kuulla sinusta. Kauniit neuleet, niin se bambu tuppaa venymään.
    Leningradin musta pitää laittaa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on laiskuus piinannut enkä ole jaksanut päivittää... Kumma kun tuo bambu toimii niin hyvin keittiöliinoissa. Leningradin musta oli makoisa ja ostin sen tuolta Sydänmaalta.

      Poista
  3. Elä suotta stressaa päivitystahdista, ei pidemmät tauot mitään haittaa sanoo hän joka itsekin päivittää laiskasti. Kivoja kesäkuulumisia, mä oon ollut töissä jo melkein neljä viikkoa loman jälkeen ja muutto on kahden viikon päästä, kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan olla stressaamati. Mulla vielä ensi viikko lomaa ja sitten taas paluu arkeen, yöks. Jos tarviitte muuttoapua niin ilmoittele.

      Poista
  4. Olipas kiva lukea!! Mä en oo postannut moneen kuukauteen, oon ihan siirtyny Instan puolelle. Hienoja puseroita oot tehny!

    VastaaPoista
  5. Huomattu on, heh. Mä oon ihan yhtä ulkona instasta kuin facesta ym. Kiitos, katsotaan nyt miten tuo toinen pusero käyttäytyy päällä.

    VastaaPoista
  6. Moikkista moi!
    Yritin jo kertaalleen kommentoida, mutta jonnekin Honoluluun kommenttini hävisi......

    Mulla on kanssa samaa "vikaa" blogipäivitysten kanssa: ei tule tehtyä. Ja jotenkin itsestäni tuntuu, ettei ole mitään mistä kertoisikaan. Käsityöt ei etene ja elämä pyörii töissä käymisen ja iltaväsyn kanssa. Melkein sosiaalinen media sen mitä se sit kohdallani onkaan, on facebookissa päivitykset kaveripiirille.

    Kauniit kakut olit tehnyt. Täytekakku oikein nam nam ja tykkäsin voileipäkakun maisemakoristelusta.

    Nätisti käy tuo puseromalli sinulle. Kaula-aukon käyttäytymisen aika näyttää ;)

    Ruskankaunista ja aurinkoista syksyä elämääsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aikku pitkästä aikaa! Niin no, mä oon nyt ottanut sen linjan, että päivitän kun siltä tuntuu ja jos ei tunnu, niin en päivitä. Turha ottaa stressiä. Mä en oo edes facessa, että eihän tää blogin päivitys vaatisi kauheasti, mutta...käytän mieluummin senkin ajan käsitöiden parissa. Kai tää alkaa jo puuduttaa kun on 7 vuotta blogannut.

      Kiitos kakku- ja puserokehuista :) Kyllähän siinä sitten niin kävi, että toisenkin puseron kaula-aukko venähti, joskaan ei niin paljon kuin tuon bambuisen. Ehkä tuunaan sitä kiristysnyörillä tms. Kahtellaan kahtellaan...

      Mukavaa syksyn alkua sinne myös, mun loma loppui just ja paluu arkeen tympäisee.

      Poista
    2. Kuinkas se arki on lähtenyt rullaamaan??

      Täällä toinen hiukka tympääntynyt. Mutta otetaanpa itseämme niskasta kiinni kaikin puolin....
      Nappaapa sinkin puuhaa blogistani pieneksi hetkeksi ;)

      Mukavaa alkanutta syksyä :)

      Poista
    3. Hupsista, en oo käynyt edes omassa blogissa aikoihin ja nyt vasta huomasin sun kommentin! Arki ei lähtenyt kivutta liikkeelle, ihan kirjaimellisesti, mutta postaan siitä...ööö, joku päivä ;)
      Ai kun saisikin itseä niskasta kiinni, huoh. Jaa puuhaa sun blogissa, no täytyypä kurkata...

      Poista
  7. Kauniita kakkuja, tais äiti olla tyytyväinen, ja vieraille maistui.
    Hempukkaa mulla on tossa langat just kerinnässä, hamppua. Mä kerran koitin bambua ja toista kertaa ei tarvii ostaa.
    Paljon sulla ollut touhua ja menoakin. Mukavaa loppukesää, tapaamisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äiti oli tyytyväinen ja vieraillekin tuntui maistuvan.
      Joo ei tarvii miettiä bambua enää puseroa varten, tosin aiemmin tein siitä nauhamaisesta bambusta oliko se Sirdarin Just bamboo vai mikä, en muista. Se ei venähtänyt yhtään, mutta on niin paksu että kuivuminen ottaa aikaa.
      Onhan tässä ollut kaikenlaista pientä touhua ja kyläilyä, mutta ei mitään ihmeempää. Nyt on paluu arkeen, plääh.

      Poista
  8. Minä olen käynyt kurkkimassa, josko olisit kirjoittanut. En tunne Sinua, mutta "luonasi" on aina ilo piipahtaa. Kirjoita, kun siltä tuntuu. Hyvää malttaa odottaa. :)
    Oletpa neulonut kauniit ja Sinulle hyvin sopivat Hempukat! Ja slurps mitä kakkuja ja kebabia! :P
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari, olipa mukava kuulla :) En tosin mistään hyvästä tiedä, mähän kirjoitan mitä sylki suuhun tuo kun oon aika spontaani muutenkin, en mä mieti juurikaan mitä kirjoitan.
      Kiitokset kehuista, nuo puserot eivät menneet ihan nappiin lankojen suhteen, mutta aina oppii uutta. Kebab oli kyllä superhyvää!

      Poista