perjantai 26. toukokuuta 2017

The Laukku

Eihän tätä kukaan usko, että mä bloggaan taas, hahaha! Onkohan muutos tapahtunut ja postauksia alkaa tulla entiseen tahtiin, no eipä nuolaista vielä... Laukku vilahti jo aiemmin blogissa, mutta tässä se esitellään nyt oikein kunnolla. Kävin eilen kyläilemässä ystäväni Katrin luona ja sain laukun kotiin asti. Katri kävi mun luona toukokuun alussa ja otti vuorikankaan ja laukun mukaan. Häneltä kun se käy niin näppärästi ja taitavasti, niin nytpä mun laukussa on hyvin istuva vuori :) Kangas on Riihimäen Pienestä nappipuodista ja vetskari myös. Liisa opetti siis Katjun synttäriristeilyllä meille tämän hauskan pallovirkkauksen ja tätä oli kyllä kiva virkata.

Katri oli tehnyt ihanaa kinkkukiusausta ja salaattia ja olihan mulla nälkä kun en ollut moneen päivään syönyt oikein kunnolla, nälkä on kyllä ollut, mutta mikään ei ole maistunut. Vaikka vatsat oli pinkeinä, niin kahvit tietysti juotiin ja syötiin tätä herkullista porkkanakakkua, jota mä sain suuren palan vielä mukaan :) On se jännä miten seurassa ruoka maistuu aina paremmin.
Ja sokerina pohjalla...tänään hääräsin keittiössä kun postiauto pysähtyi postilaatikolle. Näin jo ikkunasta, että jonkun suuren ruskean kuoren mun laatikkoon sujautti. Äkkiä pinkaisin katsomaan, että mitähän mulle on tullut. Olipa taas iloinen ylläri! Kristiina oli lähettänyt mulle mieltä piristävää postia. Hauska kortti, joka muistuttaakin että kohtahan ne matot on taas pestävä. Siitä onkin aikaa kun oon viimeksi oikein mattolaiturilla käynyt. Ja mukana hauska Cocis-essu grillausta varten! On se Kristiina aika velho kun jostain tiesi, että mä olin päättänyt siivota grillikatoksen oikein kunnolla. Viime kesänä kun grillaukset jäi väliin, niin tänä vuonna sama virhe ei toistu! Kortin kääntöpuolella luki teksti: "Susille mukavia grillaussäitä ja maukkaita paistoksia toivoo KristiinaS ja Usko The Cat". Kiitos :)

6 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo virkkaamasi laukku!
    Hyvä, että olet ystävän luona syönyt ja herkutellut. Itseltänikin katoaa ruokahalu, jos on surkea mieli... Kunpa voisit nyt usein nähdä ystäviäsi, joiden kanssa nauttia ruoasta ja seurasta! ❤ Oletpa saanut myös kivan muistamisen postitse! Oi, grilliherkut... ;-)
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin kyllä tykkään tästä laukusta. Mä en ole koskaan syönyt suruun, tympiintymiseen kyllä, mutta jos on surua niin silloin ei ruoka tosiaan maistu. Onneksi on hyviä ystäviä joiden seurassa ruokakin maistuu. Ja ystävien tapaamisia on jatkossakin luvassa. On se onni, että on ihania ystäviä. Ja postitse tulevat yllärit on aina kivoja 😊

      Poista
  2. Mustanvärisessä grilliessussa ei nääs heti näy kaikki roiskeet;) Mulla on sulta saatu hyvä grilli tallessa, ehkä meen rantsuun grillaileen joku kaunis iltapäivä.
    Kiva ku oon nyt postannu ajankohtaiset tapahtumat, ajallaan..heh;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo musta väri on hyvä valinta grillausessuun. Rasvapilkut sulautuu myös hyvin. Mä voisin lomalla lyöttäytyä grillausseuraksi 😏 Toivottavasti sama suuntaus jatkuu, ei sitten tulisi niitä megapostauksia, ne on aikaa vieviä...

      Poista
  3. Kiva, että kirjoitat taas. Jaksamista ja hyvää alkavaa kesää! Hieno tuli pussukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Outi! Mä en oo tiennytkään, että säkin käyt täällä, olipa iloinen yllätys :) Kiitos, kyllä täällä jo vähän paremmin jaksetaan, oikein ihanaa kesää sulle myös. Toivon että omasta kesästäni tulisi myös hyvä, kaikesta huolimatta. Kyllä mäkin tykkään tästä pussukasta, vaikka kaikki värit eivät olleet ihan mieleen. Nythän mä sit löysin täältä omalta kylältä Cataniaa jossa on aivan mun värit, mutta se on myöhäistä, ellei sitten johonkin toiseen laukkuun ;)

      Poista