maanantai 16. toukokuuta 2016

Synttärilahjaa ja murheenkryyniä

Merin Villen synttärit oli 7.5. ja päivänsankari oli toivonut jo hyvän aikaa sitten lämpimämpää metsästyspipoa. Siitähän sainkin oivan lahjaidean. Pipo on Cousteau-pipon ohjeella tehty, mutta pieni nyppylä pipon päälaella ei näy tässä kuvassa. Se jaksaa aina naurattaa Meriä, kutsuukin tätä Teletappi-pipoksi. Musta se on hauska ja sanoin että voinhan purkaa ja tehdä erilaisen päälaen, mutta Ville sanoi ettei tarvitse, tokaisi vielä, että "erotunpahan joukosta" :) Meri oli tehnyt mansikkakakkua ja herkullisia valkosuklaapikkuleipiä sekä kinkkupiirasta. Jostain syystä kuvasin vaan kakun. Kai mulla oli tarkoitus kuvata ne muutkin herkut kun olin laskenut kameran hetkeksi käsistäni, sinnehän se sitten jäikin pöydälle, heh.
Päivänsankari

mansikkakakku

Ja sitten siihen murheenkryyniin. Tätä pueroa on purettu ja neulottu ja taas purettu jne. Nyt se on valmis. Huh. Kristiinan ja Marsun avustuksella ja viisailla neuvoilla tästä nyt tuli ihan ok. Lankahan on mitä on eli en viitsinyt alkaa liikaa nähdä vaivaa tämän kanssa.

18 kommenttia:

  1. Onpa tyttäresi tehnyt valtavan kauniin ja varmasti herkullisen kakun ja kaikkea muutakin hyvää. Slurps. ;)
    Cousteau-pipoihin tulee minullakin ohjeen mukaan tehtynä nyppylä päälaelle. Olen tehnytkin tuon osuuden ensimmäisen pipon jälkeen ohjetta soveltaen...
    Minusta paitasi näyttää aivan onnistuneelta ja kivan malliselta. Mistä langasta sen tikuttelit?
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin tyttö selvästi ;) No ehkä tässä on käynyt niin, että polvi on parantunut koska onnistuu monesti paremmin kuin mulla. Mä tykkään itse siitä nypystä, mutta tytär aina kuittailee siitä. Pusero on Sandnesin Duett joka sitten lopetettiin, nykyään muistaakseni Mini Duett, ei täyttänyt lupauksia, meni kuulemma heti ekassa pesussa huonoksi, sen takia tää lanka mulla on notkunut kaapissa vuosia.

      Poista
    2. Minuakaan tuo nyppylä ei haittaa, vaikkakin vähän huvittaa ;) mieheni pipossa. Ei se ilmeisesti ihan hirveästi kiusaa miestäkään, kun hän ilkeää liikkua pipo päässään kaupungillakin. Kun mies jostain syystä ;) valitsi toisesta piposta nyppylättömän version, kunnioitin hänen toivettaan... :)
      Sari

      Poista
    3. Jos sen vetää vähän syvemmälle päähän niin se nyppylä katoaa, kääntää vähän enemmän reunoja. Onhan se hyvä kuunnella toiveita niin tulee ainakin mieleinen, tässä tapauksessa tosin ei kyselty kun oli lahjasta kyse.

      Poista
  2. Toi pipo malli on kiva, enkä puserossakaan vikoja huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ville oli kyllä mielissään piposta :) Nooh, hyvä ettet huomaa...

      Poista
  3. Pipo näyttää hyvältä.
    Huomasin, että tapaammekin lauantaina Hämeenlinnassa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu siellä tavataan, kiva nähdä viimein!

      Poista
    2. Mikä miitti Hämeenlinnassa on?

      Poista
    3. Wetterhoffilla bloggaribrunssi tulevana lauantaina.

      Poista
    4. OK. Pitäkää hauskaa....mua ei kutsuttu :/

      Poista
  4. Hyvä pipo, eihän se nyppylä mitään haittaa.
    Pusero näyttää ainakin kuvassa aivan hyvältä, eikä siinä kait mitään vikaa enää olekaan kun olkapää ja kaula-aukko on oikeilla paikoillaan.
    Kyllä se oli Marsu joka sut oikeille raiteille tuon kanssa opasti, en minä.
    Ai jufe, nythän mäkin olisin pääsyt lauantain miittiin ku saaressa meni niin hyvin kaikki, vaan myöhäistä se on ......sanoo sananlasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nyppylä kuuluu asiaan :) Pusero olis voinut olla 5-10 cm pidempi, lankaakin vielä jäi, pitäisköhän sille helmalle tehdä jotain vai pitäiskö pestä ensin ja katsoa miten huonoksi menee... Marsun ansiota on se, että se valmistui nyt oikein joo, mutta menihän sullakin siinä aikaa miettiessä ja autoithan säkin.
      Voithan sä kysyä josko vielä pääsisit mukaan?

      Poista
  5. Komia on pipo komian poijjaan päässä.
    Ja näyttää pusero oikein hyvälle, nyt on silmukkamäärät niinkuin kohillaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Onhan tuo vävykokelas aika komistus :) Kyllä se pusero on nyt huomattavasti helpompi pukea päälle ;D Harmittaa vaan kun jäi turhan lyhyeksi helmasta, hihat taas liiankin pitkät, mutta näillä nyt mennään. Pääasia että se on saatettu päätökseen ja kiitos avusta!

      Poista
  6. Joskus joku työ ottaa aikansa, mutta voitto se on pienikin voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla se taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus ;) Mutta aina näistä epäonnisista projekteista kuitenkin oppii jotain.

      Poista