sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Alkuvuoden käsitöitä

Vihdoin on päästy tämän vuoden puolelle blogissa, mutta johan tätäkin vuotta on puolet eletty. Onhan se ollut täälläkin vähän hiljaiseloa, koska korona, mutta oma arki ei sinänsä ole kauheasti muuttunut kun etätöissä oon normistikin. Jännä miten mua on alkanut toi ompelu kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Ompelinhan mä jo lapsena äidin Singerillä, niin kauan kuin se toimi, sitten ostin oman Husqvarnan, koska se oli samanlainen mitä meillä oli ollut yläasteella, tuttu kone. Eihän se nyt ihan paras ollut, mutta kyllä sillä ompeli. Menin sen sitten vaihtamaan joskus parikymmentä vuotta sitten uuteen Janomeen ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Jatkuvaa tappelua koneen kanssa, huonoa jälkeä ja suttua, kaikista säädöistä huolimatta. Onkohan tästä nyt 4 vuotta kun ostin Hyvinkään ompelukonekeskuksesta käytetyn koneen ja voi että tämä Brother toimii hyvin! Siitä se sitten lähti, pieni ompelukipinä joka on nyt tässä kasvanut. Pieniä töitä lähinnä, mutta nyt tuossa odottaa yksi trikoo pääsyä tunikaksi tai lyhyeksi kesämekoksi. Turha selitellä, että näillä keleillä ei jaksa, koska ostin kankaan jo maaliskuussa kun korona oli jo täällä, kun liikkeet olivat vielä auki. Tehtiin mun lomalla pieni Tampereen reissu, käytiin panimoravintola Plevnassa syömässä ja takas kotiin ajellessa piipahdus Ideaparkiin josta trikoon ostin. Mutta pidemmittä puheitta... 
Vuohenjuustobroiskua


Jälkkäri

Ruoka on näköjään aina mielessä kun sillä aloitin, tässä sitten niitä käsitöitä. Elämäni toinen pannumyssy ja elämäni ensimmäinen kässäpussi. Pannumyssyn kankaan ostin Riihimäen Pienestä nappipuodista. Pitsit myös.


Kässäpussista piti tulla vähän suurempi, mutta kun ei ollut ohjetta ja se oli sellasta tee ja pura -hommaa jälleen, niin olin sitten yhdessä kohtaa leikannut pohjan siivekkeet kun tajusin, että ne ovat väärin. Että näin...mutta harjoituskappaleeksi ihan kiva tästä kuitenkin tuli. Leveä pitsi on mummon peruja. 

Naapurini kyseli syksyllä, että tiedänkö ketään joka tekisi hänelle uuden islantilaisvillatakin, vanha kun on 20 vuotta ollut käytössä ja alkaa tulla tiensä päähän. En tiennyt ja lupasin harkita itse ryhtymistä hommaan, mutta tarvitsin mietintäaikaa ja rohkeutta ryhtyä moiseen hommaan. Enkä yleensäkään tee mitään isompia tilaustöitä, sukkia tms. pientä jos joku tuttu pyytää. Hirvitti että vanhasta villatakista piti laskea silmukoita ja yhdessä kohtaa kuvio sitten meni vähän pieleen, mutta eniten pelotti steekkaus! Ettäkö neule pitäisi leikata poikki edestä ja tehdä sitten nappilistat, apua! Ihmeen kaupalla se kuitenkin onnistui. Naapuri oli tyytyväinen ja sehän on pääasia. Tässä kuvassa äiti ja tytär, vasemmalla tyttären yllä alkuperäinen takki ja oikealla äidin päällä mun tekemä. Takista piti tehdä vähän napakampi kuin vanha, koska se oli niin väljä, että siinäkin piti miettiä monta silmukkaa ja miten kuvio täsmää. Mutta tässä se nyt on.




Ja kyllähän tuo islantilaisvillitys taisi itseenikin iskeä kun tilasin Nappipuodista omaan takkiin langat. Sitä on kyllä tikuteltu jo hyvän matkaa, enää hihat ja kaarroke + viimeistely puuttuvat, mutta näillä helteillä se on ollut sivussa. 

Pientä remonttia tein myös alkuvuodesta. Makkarin seinät oli niin järkyttävät, valkoisen maalin läpi paistoivat ruuvin kannat ym. Väriksi valikoitui hyvin vaalea harmaa ja kyllä yleisilme piristyi vaikkei sitä näistä kuvista kunnolla näe. 

 


2 kommenttia:

  1. Oih miten hieno siitä takista tuli! Wow! Ihanaa lähilankaa tuolla myös, ja osanottoni kummitädin poismenosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kai se onnistui ihan hyvin, vaikka jännitti. On se hyvä välillä näköjään astua pois sieltä omalta mukavuusalueelta :) Lanka on kyllä ihanaa! Kiitos, surukin kuuluu tietysti elämään ja olihan Lauralla jo ikääkin.

      Poista