sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Entinen Martta

Parin viikon sisällä on tapahtunut paljon kaikenlaista enkä oo ehtinyt blogiakaan päivittää. Ihanaa kun on jo maaliskuu! Alkaa olla talvi selätetty ja kun mennään kohti kevättä, niin kyllä se aurinko alkaa tännekin paistaa. Viikolla kypsyi päätös jota oon jo viime vuoden lopulta haudutellut...erotako Martoista vaiko eikö erota. Tuntuu kaikenlaista kokousta ja juoksemista olevan liian moneen suuntaan ja aloin miettiä mistä voisi tinkiä. Vaakakupissa painoi plussat ja miinukset ja summa summarum, Martta-toiminta alkaa olla näin köyhän kukkarolle vähän liikaa. Ensinnäkin vuosimaksu on kivunnut jo 40 euroon, mikä on jo melkoinen summa. Kokoontuminen kolmen viikon välein, jolloin maksetaan kahvimaksu (3.50), alkaa olla jo ihan kahvilahinnoissa. Kuitenkin kun pitäisi olla järjestö jonka tarkoituksena ei varsinaisesti ole kerätä rahaa... Kerran vuodessa myyjäiset joihin oon leiponut + arvontavoitot, niistä tulee yllättävän iso lovi lompakkoon. Eli varmaan pitkälti yli 100 eruoa/vuosi. Hmm...sillä rahalla saisi ostettua aikamoisen kasan lankaa vuodessa! Siispä soitto Martta-liittoon ja asia on pihvi. Olihan se toisaalta vähän haikeaa, mutta aikansa kutakin. Pitää vaan osata luopua sellasesta mikä ei toimi enää omalla kohdalla.

Luulin joulukuussa kiireen keskellä, että kohta kun on tammikuu, niin on aikaa neuloa itselle jotain kivaa...vaan kuinkas sitten kävikään. Pari tossutilausta tuli töistä kun 2 työkaveria jäi eläkkeelle, lisäksi piti tehdä villasaippuat tossujen kaveriksi. Sitten yksi kollega tilasi tossut pojallensa, kokoa 43. Ja olihan siinä sivussa tikuteltava naisten villasukatkin toisaalle. Onneksi ensi viikolla on lomaa niin ehtii tehdä jotain itsellekin...ehkä.
Tossujen luovutuksen yhteydessä mentiin työkaverien kesken pizzalle....nami!
Tein joskus 15 vuotta sitten jäätelökoneella jäätelöä...tai se jäi lähinnä yritykseksi, ei tullut mieluista. Nyt kokeilin tehdä ihan käsivatkaimella ja täytyy sanoa, että hyvää tuli :) Tämä ei kauaa tosin ehtinyt vanhentua pakastimessa...
Rakas ystävä kävi kylässä viime viikolla ja mehän juteltiin tuntikausia ja grillattiin raclette-grillillä. NAM! Tuomisina sain mm. näin ihania ruusuja jotka ovat vieläkin hengissä! Kiitos <3
Perjantaina kävi ystävä kylässä ja sain joululahjan sekä tuliaiset, joita ei ole muistanut tuoda vaikka on täällä käynyt pari kertaa joulun jälkeen ;) Viime kesän ihana Muumi-muki on se joululahja, herkut ovat Dubain tuliaisia...ja siis toi karkkipurkkihan on vielä ihan täynnä...HAHHAHHAAH!
Karkeista lähikuvaa....siis miten kukaan voi tehdä tollasia! Ja huom. nää on käsityönä tehty! Kuvat karkeissa on pienenpientä piperrystä! Tahtoo lisää näitä!!! Kirsiiiiii! Mee äkkiä takas Dubaihin!

11 kommenttia:

  1. Mä olen taas jonkin aikaa miettinyt marttoihin liittymistä, mutta kun en täältäpäin yhtään tiedä niin en ole lähtenyt sokkona sotaan :) Hyvinkäällä toimiva asennemartat kyllä kiinnostaisi, ihan jo nimenkin puolesta...
    Ihania herkkuja olet kyllä syönyt... nam! Ja ota nyt lomalla hetki aikaa omillekin käsitöille :P

    VastaaPoista
  2. Oi oi mitä söpöläiskarkkeja, toivottavasti ne maistuu yhtä hyviltä miltä näyttää.
    Pitsa, se on kyll hyvää ku sattuu hyvä paistaja ja onnistuneet täytteet sekä riittävästi juustoa.
    Kyllä sulla puikot suihkii, toisille. Nyt on kyll ihan aikuisten oikeesti aika sun saada itelleskin jotain.
    Mulla on kesäjakk tekeillä, kirjoneuletta aion aloittaa, yhden sukat on just valmiit kuvaukseen.
    Mä ehkä, ehkä, jätän neulomisen vähemmälle ja keskityn kirjontaa kun on noita pakkauksia kertynyt. Noh, vain kaksi mutta niissä on tekemistä. Ja jotain keskeneräistä kirjontaa on laatikossa.
    Saariaikataulu on tullut julki! Jee!

    VastaaPoista
  3. Terhi: No olipas tänne tullut heti pari kommenttia kun sain tän julkaistua :) Se on kyllä totta, että Marttoja on monenlaisia ja sehän riippuu paljon millasta porukkaa siellä sattuu olemaan.
    Herkkuja on tullut popsittua vähän turhankin kanssa, heh. Joo otan, mä aloitin jo yhtä pipoa tekemään itselle, mut sen ohjeen kanssa on joku ongelma :( Oon purkanut jo monta kertaa ja aina tökkää samaan kohtaan. Täytyy käydä huomenna Ompelukonekeskuksessa pyytämässä a-pu-va!

    Kristiina: No ne karkit kyllä maistui yhtä hyviltä...mut ne on jo hävinneet...mun piti vaan vähän kerrallaan syödä niitä, mutta oikeesti ne oli ihan liian hyviä ja niille kävi huonosti :O
    Pizza oli herrrrkullista :)
    Olis tosiaan aika saada itsellekin jotain, alkaa muuten ahdistaa...mut kai mä nyt loman aikana ehdin itellekin jotain tehdä vaikka yks kauluritilaus tossa on jo puikoilla muttei sitä onneks kauaa tee.
    Sulta onnistuu kyllä kaikki ja kirjonta varmasti on kivaa jos osaa...mun taidot on niin ja näin. Saariaikataulu JEEEEEEEEE! Ihan kohta se taas koittaa, saariaika! Ja tulevana kesänä mun on päästävä sinne pidemmäks aikaa kun vaan päiväkäynnille. Sitä paitsi!

    VastaaPoista
  4. Käypäs lukaisemassa minun blogissa uuden tyylinen pitsapohja ;). Jatkossa aion tehdä vain sillä :D. Yllättävän hyvää.

    Ihania tuliaisia!!! SUKLAATA tännekin :)

    VastaaPoista
  5. Ja mun tarvii tulla opettelee sun luo noita huopatossuja!!!

    VastaaPoista
  6. Red Dragon: Okei, kiitos vinkistä :) Täytyypä heti poiketa.

    Tinksu: Tervetuloa :)

    VastaaPoista
  7. Sinulla on ollut taas ihan mukava viikko.
    Minäkin meinasin liittyä Marttoihin muutama vuosi sitten, mutta meidän kylän hienostorouvat katsoivat pitkin nenänvartta meikäläistä työtöntä, joten katsoin paremmaksi pysyä poissa. Ompahan sillekin rahalle löytynyt mukavampaakin tekemistä, kuten kansalaisopiston maalausryhmä.
    Hyvän malliset huopatossut. Pitäis varmaan minunkin opetella tekemään noita. Niin luulin minäkin, että joulun jälkeen alan tekemään itselle villapaitaa, mutta eipä ole vielä ehtinyt.

    VastaaPoista
  8. On tässä ollut ihan työntäyteinen viikko, mutta onneks huomenna alkaa loma. Alun perin Martta-paidat esim. on tehty just sitä varten, että niitä pidettäisiin jos ollaan vaikka myyjäisissä tms. tapahtumassa ettei luokkaerot tule esiin ja jokainen on samanarvoinen. Ikävää toimintaa teillä siellä :(
    Mä oon tehnyt näitä tossuja jo monta vuotta vaikka välillä niihin jotain uutta kehittelenkin. Sun täytyy varmaan vaan tehdä se villapaita, apinatilauksia sataa kuitenkin tasaiseen tahtiin niin jos et tee itsellesi, niin ilman taidat jäädä ;)

    VastaaPoista
  9. Monipuolinen päivitys :)
    Aurinkoista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hehe, kiitos. Oikein ihanaa kevättä sinullekin :)

    VastaaPoista