perjantai 20. heinäkuuta 2018

Saariston kutsu

Olipa ihana lähteä taas aina niin ihanaan Turun saaristoon. Tämä reissu oli mun synttärilahja Jäärältä, sain tosin lisäksi taulun jonka esittelin jo edellisessä postauksessa. Tässä nyt yritän pikaisesti tehdä päivityksen, ukkonen jo uhkaavasti jyrähtelee...iiks! Matka toteutui heti synttäriviikonlopun jälkeen ja ensin suuntasimme Paraisille. Siellä on hurmaavia pikku putiikkeja joihin oli päästävä. Ensin kävimme suloisessa kahvilassa lounaalla.   

Nyt kiireessä en muista kaikkien putiikkien nimiä, mutta ainakin alemmat kuvat olivat kaupasta Tre Små Rum ja siellä oli vaikka jos mitä. Tämän sammakkopariskunnan Jäärä osti mulle sieltä, tosin vasta takaisin tullessa, jäi vähän kaivelemaan kun en ostanut sitä menomatkalla ;)
 
 
 

Siitä jatkoimme matkaa ensimmäiseen yöpymispaikkaamme, Nauvon saareen. Paikka oli Västergård, isäntäpari oli mukava, paikka viihtyisä ja kodinomainen.
 
.
 

Lähdimme vähän jaloittelemaan rantaan, jonne oli muutama sata metriä matkaa. Heti ensimmäisenä tuli vastaan vanha rakennus joka oli osuvasti rakennettu juuri samana päivänä kun siellä olimme, 11.6., vuosi vaan oli hiukan eri.
Rannassa oli myös ihana pieni rakennus joka oli myös tosi vanha.
Illalla istuimme terassilla vaikka olikin hiukan viileää.

Yöllä satoi aika reippaastikin ja vaikka aamu oli pilvinen, niin sade oli jo tiessään. Isäntäväki oli laittanut aivan superihanan aamiaisen isännän tekemine leipineen ja mehuineen. Mehu oli seljankukista muistaakseni. Myös raparperihilloke maistui valkohomejuuston kaverina, nam!
Tässä pusero jonka sain pääteltyä juuri ennen matkaa.
Nauvosta matka jatkui kohti Korppoota, jossa vietimme osan päivästä. Kävimme vanhassa kirkossa ja lounastimme majatalon (DAG-15) alakerrassa jossa oli kiva kahvila ja kauppa Amalia's hem. Ihanaa pinaattipiirasta ja vaniljapehmistä piparmintturouheella. Näillä eväillä taas jaksoi eteenpäin.



Toisen yön vietimme Houtskarissa vanhassa koulussa, joka on nykyään majatalo, Hyppeis Värdshus, sinne olisin voinut jäädä vaikka asumaan :)

Rantakalliolla piti vähän neuloskella.
Vaikka Hyppeisin ravintola ei ollut vielä auki, meille tehtiin aivan huippuillallinen. Olimme paikan ainoat vieraat sinä päivänä, seuraavana päivän olisikin ollut paikka täynnä. Salaattia, uusia perunoita, haukipihvejä, leipää, silliä. Jälkkäriksi raparperipaistosta ja vaniljajäätelöä. Vei kielen mennessään.
Saunaan pääsimme kahdestaan koska muita vieraita ei ollut, vaikka muuten siellä on naisten ja miesten sauna erikseen. Saunasta ei mennyt erillistä maksua. Siellä myydään myös paikallisia käsitöitä ja ostin tämän ihanan keittiöpyyhkeen sieltä.
Ja näissä lakanoissa nukutti makoisasti.
Kiitos Outi ja Sam, ikävä jäi!


Paluumatkalla kävimme Houtskarissa Isakssonin suoramyynnissä. Siellä oli itsepalvelu. Kiva paikka. Mansikat olivat makeita.

Ja sitten lautalla takaisin Korppoon saareen.

Ja sieltä Nauvoon, jossa söimme maittavat hampparit!
Nyt on pidettävä kiirettä, että saan tämän tallennettua, ukkonen on jo ihan lähellä! Kiitos Jäärä reissusta ja seurasta <3

6 kommenttia:

  1. Olipa ihana lahja, siinä on muistelemista pitkäksi aikaa. Kaunis tuo neulomasi pusero ja istuu kauniisti päälläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaan pitkäksi aikaa iloa ja muistelemista. Voi kiitos kehuista, tykkään kyllä itsekin puserosta.

      Poista
  2. Ai miten ihania houkutuksia ja herkkuja onkaan matkanne varrella. Kaunista, ah niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut oli kohdillaan ja maistuivat todella. Saaristossa on niin niin kaunista.

      Poista
  3. Olet saanut ihanat lahjat mieheltäsi! Ja aiva erityisen lahjan: Sinua ajattelevan ja rakastavan herrasmiehen. Teillä on ollut upea matka! <3
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä ;) Reissu oli kyllä ikimuistoinen ja paikat joissa yövyimme ihania :)

      Poista