torstai 10. joulukuuta 2015

Neulesiskojen miitinki

Pitkästä aikaa päästiin viettämään mukavaa iltaa ystävien kesken. Terhi (+ pojat) ja Tiina tulivat tiistaina mun luo, ensin vähän herkuteltiin ja sitten neulottin. Paitsi että Terhi ei ehtinyt neuloa kun pienempi poika tahtoi olla koko ajan sylissä :) No sellasta se on välillä vauvojen kanssa. Mutta pääasiahan oli kun saatiin jutella kunnolla. Mä tein pizzaa ja jälkkäriks oli Italialaista suklaakakkua, jonka reseptin sain T:n siskolta, kiitos siitä. Jäätelön tein jo sunnuntaina pakkaseen. Vaikka en olekaan juurikaan suklaakakun ystävä kuten jo aiemmin oon maininnutkin, niin kyllä tää oli jopa mun suussa hyvää. Ja näytti tuo maistuvan toisillekin. Kiva kun kävitte :)
Joulukalenterisukkakin etenee päivä päivältä, vai pitäiskö sanoa luukku luukulta, heh. Mua kyllä häiritsee valtavasti tuo oranssi ja keltainen raita, en tykkää! Saa nähdä meneekö nää kuitenkin jonkun toisen jalkaan eikä omaani.

Kristiinalle ja Katjulle tiedoksi: Mun jäykkäkouristusrokotteen vasta-aineet tuli viime viikolla. Arvo pitäisi olla 0.1 ja mulla se on 1.4, että ei tarvii kuulemma muutamaan vuoteen ottaa rokotetta ;D

6 kommenttia:

  1. Hyvä kun selvitit tuon jäykkäkouristuksen. Raikkaat ja hauskat sukat. Teetkö kahta samaan aikaan. Ens kerralla mäkin haluun jätskii.

    VastaaPoista
  2. Joo se piti selvittää, etteivät pistä liian tiuhaan muhun sitä mömmöä, viimeksi tuli niin paha reaktio. No mä oon taas joku poikkeus, mä en tarvii jäykkistä 10 vuoden välein ;) Kiitos, mua ällöttää toi orange! Teen kahta sukkaa samaan aikaan kuten yleensäkin. No saat jädeä ens kerralla ;D

    VastaaPoista
  3. Joo, jädeä sit mulle kans. En oo koskaan syöny itetehtyä. Sä oot kyll hyvä tossa herkuttelussa.
    Et sä voi antaa noita sukkia kellekään, sähän et ehdi itelles sukkia tekemään niin nää on nyt sulle. Et sä sitä oranssia näe ku sukat on kintuissa. Niih.
    Olitteks te jo stadissa syömässä?

    VastaaPoista
  4. Tää mun tekemä jädehän on aika erilaista kuin kaupan, mutta on siitä tähän mennessä tykätty. On mulla ihan jäätelökonekin jossain...mutta en tykännyt siitä. Onhan sullakin vähän väliä herkuttelua ;)
    Mä oonkin värvännyt äidin tekemään mulle parit sukat kun en tosiaan ehdi tekemään itelle mitään, ehkä sit joululomalla.
    Ei oltu, piti mennä 5.12. mutta se peruuntui.

    VastaaPoista
  5. Kiitos omasta ja poikien puolesta. Tarjoilut olivat kyllä runsaat ja suklaakakku ja jäde... NAM NAM �� tuo joulukalenterisukat on kyllä loistava idea.

    VastaaPoista
  6. Olkaa hyvät vaan :) No ei tarjoilut nyt mun mielestä kovin runsaat olleet... Idean joulukalenterisukkiin sain Katjun blogista.

    VastaaPoista