sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Neulemiitti Lankamaailmassa

Päätinpä minäkin lähteä Ogelin Lankamaailmaan neuloskelemaan, ensimmäistä kertaa, jos ei lasketa mukaan syksyistä blogitapaamista, mutta sehän olikin ihan eri juttu. Kristiinan ilme oli näkemisen arvoinen kun näki mun tulevan ;) Pääsinpä kunnolla yllättämään, hihhih. Täytyyhän sitä välillä käydä ihmisten ilmoilla ja mua oli jäänyt aiemmin kaivelemaan eräs lanka joka poistuu heidän valikoimistaan. Millä aikataululla lanka loppuu, sitä ei voi tietää, mutta en uskaltanut riskeerata. Olin hypistellyt tätä Vauva-lankaa aiemmin ja sen tuntu oli aivan ihana. 80 % villaa ja 20 % keinokuitua. Nyt on puserolangat itselle ostettu :) Kyllä eilinen piristi mieltä kummasti kun siellä jutteli iloisessa puheensorinassa toisten kanssa ja tikutteli samalla.
Lankamaailman myyjä otti Kristiinasta ja musta kuvan. Mua nauratti niin, että silmät meni kiinni.
Kyllä siellä on lankoja ihan mielettömästi!
Hypisteltävää riitti.
Ja tässä mun saalis. Terapiaa vähäksi aikaa. Lima-langasta tulee mulle tossut ja Vauva-langasta siis pusero.

5 kommenttia:

  1. Tottakai mä hämmästyin suunnattomasti kun sä sieltä hyllyjen takaa ykskaks ilmestyit. Ku et oo koskaan käyny ja matka on pitkä niin ei sitä heti oleta ett sä tuonne tupsahdat. Kiva juttu, tuu useamminkin.
    Keskiviikkona on miitti Perobassa ja Burda on esittelemässä syksyn käsityöristeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, on se kiva että säkin vielä jostain hämmästyt ;) Ehkä sitä vois useamminkin tulla. Se on vaan toi matka kun nielee rahaa, bensa on niin kallista. Se keskiviikon miitti olis sinänsä mielenkiintoinen kun oon sinne kässäristeilylle tulossa, mutta katsotaan nyt.

      Poista
  2. Ihana, kaunis kuva teistä! Tuollaiset neuletapaamiset ovat varmasti hyvää terapiaa. Eikö teekin hyvää saada tehdä käsitöitä ihmisten kanssa, jotka ovat itselle läheisiä, syödä yhdessä - ja tuolla olla vielä lankojen ympäröimänä... ;)
    Taas kehun Kristiinan paitaa; se on valtavan kaunis!
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin tuli vähän totisia ilmeitä, mutta kun kuvaaja meitä oikein nauratti niin irtoshan se hymykin sieltä. Kyllä se virkistää mieltä kun käy ihmisten ilmoilla. Syömistä tuolla ei sinänsä ollut, olin lukenut Lankamaailman sivuilta, että siellä on kahvitarjoilua, joo olihan siellä kahvia ja teetä, mutta niiden lisäksi ainoastaan keksejä. Kyllä siinä tuli pitkämatkalaisella jo nälkä kun olin aamupalan voimin liikkeellä. Kuvittelin, että siellä olisi ollut jotain pientä suolaista, mutta ens kerralla tietää sitten ottaa omat eväät mukaan. Mutta muuten päivä oli kyllä antoisa ja ne langat siinä ympärillä antavat roiman annoksen virikkeitä. Kristiinalla on niin monta kaunista puseroa :)

      Poista