sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kiireinen lomaviikko

Jotenkin kuvittelin ehtiväni päivittää blogia kun on tämä viikon lomakin tässä ollut, vaan toisin kävi. Juoksemista siellä ja täällä, pihahommia ym.ähräämistä ja niinhän se tämäkin loma on viimeisessä päivässä. Otin elämäni ensimmäiset ylinopeussakot ja se on harmittanut enemmän kuin paljon. Minä joka en ylinopeutta aja, tuntuu jotenkin niin väärältä. Tilanne tuli yllättäen, nopeus vaihtui mutkan takaa ja kamerahan siinä oli heti odottamassa ja salama välähti. Sinne ne vaivalla tehdyt ylityörahat sitten menevät, mur. Nopeusrajoitus putosi 100:sta 80:een ja mulla oli vielä vauhtia 89, 140 euroa kilahtaa valtion kassaan, on tuo rikesakko törkeän paljon! Jos olisin joku taparikollinen niin asia olisi ihan toinen.

No niin, marina ei auta, eikä edes itku. Siirrytään mukavampiin asioihin. Kevätvauvat eli karitsat syntyivät 17.5. ja mä oon niin iloinen, että täällä on nyt kaksi tyttökaritsaa jeeee! Kun tuntuu että aina vaan niitä poikia tulee! Viime kesänä tuli 4 joista 3 oli poikia! Heinäkuulla on odotettavissa vielä toiset lapsoset toivon mukaan. Ne ovatkin tällä erää viimeiset karitsat tällä tilalla, parempi etten vanno mitään, mutta pässeistä olisi nyt tarkoitus luopua. Miina ja Martta, olkaa hyvät.Miina piiloutui ensimmäisinä päivinä heinien sekaan nukkumaan. Martta oli paljon virkeämpi.
 
Lauantaina 21.5. olin Wetterhoffilla Hämeenlinnassa kutsuvieraana bloggaribrunssilla. Voi että se oli mukava päivä, ihan liian äkkiä vaan aika meni. Kaikkiin työpajoihin en ehtinyt, yksi mielenkiintoinen meni vähän ohi, mutta oli päivä antoisa vaikkei kaikkea ehtinytkään kokeilla. Brunssipöytä notkui herkuista, talon kahvilan korvapuustit oli ihan parhautta ja Sibelius-kakku suli suuhun. Nam! Tästä tulisi niin pitkä sepustus, että nyt en ala jokaista kuvaa selostamaan, kuvat puhukoot puolestaan.
Prinsessakoulun rehtori opetti meille mm. hoviniiauksen.
 
 
 
 
 Työpajoissa tein kuparisen kaulakorun ja harjoittelin koukkuneulontaa!
 
Saatiin vielä aivan ihanat tuotekassit matkaan, kassi oli oikea runsaudensarvi! Alemmassa kuvassa kassin sisältö.
 
Ja sitten vielä eiliseen mukavaan päivään. Pidettiin mun luona kesän avaus -tapahtuma ja kerrankin mun pieni tupa oli täynnä. Puheensorina oli vilkasta ja seura mitä mainiointa. Kiva päivä ja toivottavasti tavataan toistekin näissä merkeissä. No ehkä naiset tuli enempi karitsoiden kuin mun takia ;) Tuomiset oli kyllä aivan majesteettisella tasolla! Huhhuh! Pyydän jo etukäteen anteeksi etten loukkaisi ketään, mutta kyllä mulla oli pää niin pyörällä, että en nyt ole ihan satavarma meneekö oikein kun kerron kuka mitäkin toi. Ensin saapui Seija joka toi ihania kesäkukkia. Mä en ole vielä ehtinyt ostaakaan kuin muutaman orvokin.
 Yhteistuomisina taisi olla Kusmin ihana mantelitee ja kukka-amppeli.
 
 Katju avasi Maija Poppas -kassin, jossa ei tuntunut pohja tulevan vastaan ollenkaan... Ihania "paistettuja" virkkuukoukkuja joista osan olin antanut Katjun käsittelyyn, mutta suurin osa niistä oli Katjun omia. Ladattava lamppu on hyvä apu täällä maalla sähkökatkojen tullessa. Saksasta tuotua manteliteetä, piparimuotti ja tuiki tarpeellisia sytykehiiriä.
Kristiina toi saaresta mulle tikanpojan :) Tästä tulee mulle uusi ovikello. Vanha kolkutin on niin tylsä ja Viiru pelkää sitä. Nyt voi kopauttaa tikan nokalla jos on vieras tulossa. Lisäksi Kristiina toi ihanan kissapeltirasian ja silkkilangasta tekemänsä huivin. Niin ja vielä Kodin kuvalehden. Kiva kun mulle ei tule nykyään enää mitään aikakauslehtiä tai edes käsityölehtiä.
 
Mari toi pehmeää Madelinetoshin lankaa ja silmukkamerkkejä ja korvikset sekä Omar-karkkeja, joista on jo puolet syöty.
 Olikohan tämä lammasaiheinen keittiöliina Anulta...
 Liisalta kissasaippua, Aarikan avaimenperä ja neuloja käsitöiden päättelyä varten.
 Tässä vielä dokumenttia tarjoilusta ja ihanista naisista.
 
 

Mä oon edelleen ihan pöllämystynyt tästä kaikesta! Toivottavasti nämä tuomiset meni nyt oikein, niitä on niin paljon, että menin jo osittain sekaisin kuka mitäkin toi, mutta kiitos kaikille teille ihanille ystäville, teitte mun päivästä ikimuistoisen. Saa tänne tulla toistekin ja ihan ilman tuomisia, vaikka ihaniahan ne ovat :)

14 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi. Meillä oli ihana päivä.

    VastaaPoista
  2. Ompa sinulla ollut mukavia päiviä ja ihania lahjoja olet saanut. Hieno tuo itse tekemäsi koru, tykkään oikein kovasti. Mutta parasta on kuitenkin nuo suloiset karitsat. Kateellisena olen jo katsellut toisten blogeista, kun ovat saaneet niitä sylissään paijailla.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lahjukset oli kyllä ylenpalttiset! Omasta mielestäni tuo koru vähän epäonnistui, mutta aina mä oon niin kriittinen omia töitä kohtaan, heh. Karitsat on ihan parasta lohtua murheeseen kuin murheeseen.

      Poista
  3. KIITOS kivasta päivästa ja herkullisista leipomuksistasi. Kyllä me tullaan ilman tuliaisiakin mutta tämä nyt oli tämmönen speciaali tapaus, ja moni oli ekaa kertaa sun luona niin silloi haluaa jotain tuoda. Se on kai semmonen ikiaikainen tapa.
    Noh, karitsat on hyvä syy tulla, kyllähän sinne muutenkin tulis mutta ku on niin kaukana . . . eiköhän ne uudet karitsatkin katsasteta sitt heti tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan. Ei mulla mitään tuomisia vastaan ole, hih! Ihan yhtä pitkä matka mulla on sinne pääkaupunkiseudulle kuin teillä tänne ;)

      Poista
  4. PItkästä aikaa täällä taas käyn. Ihania juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hyvä juttu. Koskas me ehdittäis nähdä?

      Poista
  5. Ihan taisivat oikein mennä nämä tuliaiset ;-). On kiva ilahduttaa ja olihan sinulla loistotarjoilut. Minäkin selvisin, ilman suurempia reaktioita.
    Kiva oli olla yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä menivät aivan nappiin, vaikka olihan niitä runsain mitoin :D Kiva ettei isompaa vahinkoa sulle tullut, harmillinen se mun väärinymmärrys, mutta tiedänpähän nyt ensi kerralla tarkemmin. Oli kyllä tosi kiva päivä :)

      Poista
  6. Kiitos valtavan ihanasta päivästä. Oli tosi mukava nähdä lampaat ja sinut ja koko se asuinympäristösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu kyllä teille koko porukalle :) Täällä maalla on kyllä mukavaa.

      Poista
  7. Lämmin kiitos ihanasta päivästä kodikkaassa kodissasi. Siellä oli niin mukava olla, välitön ilmapiiri, jonka ilmeisesti luovat iloinen emäntä tyytyväisine kissoineen. Olipa elämys saada Viirukissa syliin, enkä ennen ole karitsaakaan syliini saanut. Kiitos herkuista myös, maistuivat niin! Vieläkin naurattaa pässien määkiminen ja Murukissani käy vähän väliä nuuskimassa villatupsua, jonka toin sille tulkkariksi. Kiitos onnellisista elämyksistä, hyvää kesän jatkoa kaikille rakkaillesi, t.Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, lämmittävät mieltä vielä pitkään :) Kiva kun tulit ja oikein ihanaa kesää sinulle myös, ja eiköhän me pian taas nähdä :)

      Poista