perjantai 25. heinäkuuta 2014

Saaressa lomailua

Kävin keskiviikkona Kaunissaaressa Kristiinan suvikoijalla. Keli oli mitä mahtavin ja Kaunissaareen menijöitä oli enemmän kuin paattiin mahtui, niinpä yhteysalus teki kaksi reissua. Mä olin laiturissa jo 8 aikaan aamulla, vaikka paatti lähti vasta klo 11. Ajattelin viedä A:n töihin ja sitten samalla mennä Vuosaareen paattia odottamaan. Piti odotella vähän sivummalla salavan varjossa kun olisin saanut muuten auringonpistoksen. Sitten noin klo 10:20 ajattelin tulla paatin edustalle odottelemaan ja yllätys olikin melkoinen, jono kiemurteli pitkälle laiturista! Joku ehkä kauempana jonossa tykkäsi huonoa kun röyhkeästi kiilasin jonoon, mutta tosiasia oli se, että mä olin siellä ekana niin koin sen oikeutetuksi. Niinpä laivamatka alkoi vaikkakin vähän myöhässä ja pääsin kuin pääsinkin Kaunissaareen :) Toivoin, että Kristiina on paikalla ja että on teltalla eikä missään käymässä, että pääsen tikkaa kolkuttamaan! No toive toteutui ja olipa kiva Palokärkeä napauttaa, ääni olikin yllättävän kuuluva. Pian kuului vastaus "sisään", vaikka Kristiina oli rannassa juttelemassa naapurin kanssa, niin kuuli tuloni tikan ansiosta :) Kyläily saattoi alkaa.
Vein Kristiinalle virkkauslankaa hiljaa mielessäni toivoen, että langasta saattaisi tulla mullekin joku pieni kiva liina. Oitis Kristiina kysyikin, että "mitä haluat langasta" ja tarjosi parit opukset joista sain valita mieleisen ja vieläpä useamman liinan, vau! Itsellä ei hermot riitä moiseen tikutteluun ja Kristiina oli mielissään kun sai mukavaa tekemistä, eli nappiin meni. Kristiinan pallogrilli oli jo mielestäni aikansa palvellut ja vein viemisiksi uuden grillin, väri tietysti telttaan sopiva ;)

Kristiina laittoi heti virkkauslangan puikoille jeeeee!
Päiväkahvin kanssa oli mun lempparikeksejä, kuinka sattuikaan! Lisäksi toscapiirasta, nami!
Usko oli välillä päästäisjahdissa ja se taisi uuvuttaa kun piti välillä oikaista mättäälle ja ottaa kunnon tirsat :)
Eilen olin samalla suunnalla ja saaressa myöskin. Lähdin aamulla äitini kanssa ystäviemme mökille Sipooseen Kitön saareen. Lounaaksi syötiin jo perinteeksi muodostunutta Ninan tekemää aina yhtä herkullista lohikeittoa, nam nam! Ongella piti tietysti käydä päivällä ja vielä illalla ennen kotiin lähtöä. Ajateltiin, että kala ei varmasti syö sillä helteellä, mutta ei oltaisi voitu vääremmässä olla! Heti kun heitti ongen veteen, oli kala jo koukussa! Kotiin viemisiksi sain Vaahteran taimen ja Hopeapajun pistokkaita, molemmista olin jo haaveillut jonkin aikaa, jeeee! Kiitos ihanasta päivästä Nina, Henkka, Christel ja Ellen :)

Tässä meidän päivän ensimmäinen kalansaalis.







5 kommenttia:

  1. Ihania lomapäiviä olet viettänyt.
    Kärjestäaloitetut villasukat ovat vaiheessa, että jos ei vielä Tiinan oppiin mennä :P
    Yritän tikuttaa, mutta kun aika ei taas riitä...

    VastaaPoista
  2. On tosiaan ollut mukavia lomapäiviä, mutta aina se loma hupenee liian äkkiä :(
    Täytyy kysellä Tiinalta koska ehtii meitä neuvomaan, olis inspis saada ne sukat tehtyä ;)

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on taas elämää :) Harmi ettei oltu kotona silloin. Viimeistä lomaviikkoa viedään täällä ja kyl on taas nopsaan mennyt viikot.

    VastaaPoista
  4. No huomasin juu ;) Mä tuun joku päivä käymään, kunhan tää pahin kuumuus vähän hellittää. Aina se loma menee nopsaan...

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa sitten vaan, meillä on vielä 30 sisällä ja illat tukalia mut kyl kohta helpottaa :)

    VastaaPoista